29.9.2015

Kosmetiikkaa

Iltoja!

Oltiin siis eilen illasta Kuopiossa, sillä minulla oli TET-haastattelu Sokoksella!
Minulla on siis TET-viikko 16.11-20.11! Tulkaa silloin shoppailemaan Sokokselle!♥

Mutta kuitenkin, kävimme haastattelun jälkeen Anttilassa ostamassa kosmetiikka tuotteita.

Ensimmäiseksi Garnierin Pure Active 5-in-1 BB Creamin sävyssä Light.
Voide on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle, jolla esiintyy epäpuhtauksia.
Minulla on rasvoittuva iho, joten ajattelin sitten siinä hässäkässä, että ottaisin sen testiin.

No... Tuote osoittautui hyväksi. Tai oikeastaan loistavaksi! Se peitti todella hyvin, peitti punaisuuden, tasoittui sopivasti ja sai ihon näyttämään normaalilta. Sitä paitsi se käy ''tavallisesta'' rasvasta. Itselleni on vaikeaa käyttää meikkivoiteita joka päivä, sillä ihoni rasvoittuu nopeasti, ja saatan pestä tai hangata ihoani usein päivässä, jottei se kiiltäisi. BB taas sai ihoni näyttämään mattapintaiselta pitkään, en edes laittanut pohjustusvoidetta alle...! Tuote maksoi vain peräti 8€, joten
voin sanoa, että ostan tuotetta useamminkin!♥

Doven rasvat ovat olleet jo pari vuotta niitä tuotteita, joita ostan jatkuvasti uusia. Tällä kertaa
tuli valittua nämä kaksi Super hyvän tuoksuista rasvaa! Tuotteet kosteuttavat vartaloa hyvin, kuivuu nopeasti, eikä jätä tahmaista tunnetta iholle! Maksoi n. 4.50€ ja sitten, n. 2kk päästä ostamaan jälleen uudet, sillä rasvaan ihoani joka ilta!:)


2 kommenttia:

Kiitos kommentista, piristit päivääni!♥